Rohkeasti liikkumaan! Liikuntakaveri apuna

Liikkuminen on hyvää mieltä tuottavaa ja monelle nuorelle vaivatonta puuhaa. Erityistä tukea tarvitseva nuori joutuu suunnittelemaan liikuntaharrastustaan monipuolisemmin. Moni pohtiikin minkälainen liikuntamuoto tai –laji sopisi juuri minulle ja onko urheiluseuroja, joihin voin osallistua tai löytyykö sieltä ylipäätään kaveria. Onneksi liikuntamuotoja on niin monenlaista, että jokaiselle löytyy varmasti sopiva, jos vain kokeilunhalua riittää. Oman alueen liikuntaseuroja voikin selata oheisesta linkistä, jokaiselle löytyy varmasti jotakin.  Lajeina on kaikkea aina ratsastuksesta keilailuun ja siltä väliltä.

https://www.vammaisurheilu.fi/palvelut/loyda-oma-seura

Myös kaverin puutteeseen on mahdollista saada tukea, sillä Lohjan Laurea-ammattikorkeakoulun organisoiman Nappi-hankkeen myötä voi erityistä tukea tarvitseva nuori saada itselleen liikuntakaverin, joka tukee liikuntaharrastuksen löytämisessä, toimii tsemppaajana ja motivoivana kannustajana liikkeelle lähtemisessä.

Kävin esittelemässä liikuntakaveri-teemaa viime lauantaina Lohjan kirjastolla Hiiden Omaishoitaja ry:n järjestämässä Erityisen mainiot perheet-tapahtumassa ja saimme Nappi-hankkeen tiimoilta näkyvyyttä ja uusia kontakteja Lohjan alueelta. Liikuntakaveri sai kiinnostusta perheiltä ja erilaisilta toimijoilta. Nyt tarvitaankin runsaasti osallistujia eri ikäryhmistä!

Ota yhteyttä minuun, jos tiedät nuoren, joka haluaisi alkaa liikuntakaveriksi tai erityistä tukea tarvitsevan nuoren, joka kaipaa kaveria liikkumiseen. Toimintakyky ei ole rajoitteena ja vain mielikuvitus on rajana.

Nyt tarvitaan innokkaita nuoria liikuttamaan ikätovereitaan.

Rohkeasti ylös, ulos ja liikkumaan!

Heidi Jokinen

projektipäällikkö, Nappi-hanke

heidi.jokinen@laurea.fi

Erityisen Liikunnallinen Elämäntapa -Hyvinvointifoorumi Laurean Lohjan kampuksella 15.11.2018

Laurean Lohjan kampuksella pidettiin 15.11.2018 jo perinteeksi muodostunut Hyvinvointifoorumi, joka kokoaa alueen hyvinvointitoimijoita niin yksityiseltä, julkiselta kuin kolmannelta sektoriltakin jakamaan kokemuksia ja etsimään yhdessä ratkaisuja asioihin, jotka askarruttavat mieltä. Tilaisuuden järjesti Laurea-ammattikorkeakoulun koordinoima NAPPI – hanke, jonka tavoitteena on erityistukea tarvitsevien nuorten terveyden edistäminen ja hyvinvointi. Hankkeelle on myönnetty Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää valtionavustusta terveyden edistämisen määrärahasta vuosille 2018 – 2020.

Hyvinvointifoorumin otsikko ”Erityisen Liikunnallinen Elämäntapa” suuntasi ajatukset eritystä tukea tarvitsevien nuorten liikunnallisen elämäntavan edistämiseen ja samalla osallisuuden lisäämiseen eri elämänalueilla mahdollistamalla liikunnallinen elämäntapa. Liikunta ajatellaan tässä laajasti ja se kattaa mm. arkiliikunnan ja kuntoilun, mutta myös erilaiset ohjatut liikuntaharrastukset yksilö- tai joukkuelajeissa.

Nappi järjestää Uudenmaan alueella eri liikuntalajeihin liittyviä tapahtumia ja kokeiluja erityistä tukea tarvitsevien nuorten liikunnallisen elämäntavan ja harrastustoiminnan tukemiseksi yhteistyössä järjestöjen, oppilaitosten ja asumisyksiköiden sekä kuntien vammaispalveluiden ja koulutoimen kanssa. Lohjan ja Espoon kaupungit ovat mukana hankkeessa, samoin myös Kisakallion urheiluopisto, Hiidenseudun omaishoitajat ry, Länsi-Uudenmaan Neuris ry, Ammattiopisto Live (ent. Keskuspuiston ammattiopisto), Aurinkolinna ry, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö – KVPS, Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus, Mahdollisuus Lapselle sekä Nummelan Palloseura NuPs, Tapiolan Honka ry ja Suomen Koripalloliitto ry. Suomen Vammaisurheilu ja – liikunta VAU ry on myös Nappi-hankkeen yhteistyökumppani.

Hyvinvointifoorumi kokosi joukon innokkaita toimijoita Laureaan kuulemaan tuloksia ja suunnitelmia nuorten osallistumismahdollisuuksien lisäämiseksi. Jalavan erityiskoulun opettajat Laila Voutilainen ja Minna Lintuniemi Lohjan kaupungilta kertoivat Nappi-hankkeen puitteissa suunnitelluista ja syyskuussa aloitetuista erityisryhmien liikuntakerhotoiminnasta. Jalavan koululle on perustettu kaksi liikuntakerhoa, jotka kokoontuvat tiistai-iltapäivisin koulupäivän jälkeen. Koripalloliitto on järjestänyt maksuttoman erityisryhmien koripallo-ohjaajien viikonloppukoulutuksen liikuntakerhotoimintaan osallistuville yhteistyökumppaneille. Jalavan koulu on tehnyt yhteistyötä myös Laurean sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa, jotka esittelivät foorumissa Jalavan koulun oppilaille suunnittelemaansa Liikuntaseikkailua. Opiskelijat Liisa Malmi ja Linda Malm kertoivat erilaisista toiminnallisista aistiradoista, jotka toteutettiin sitten käytännössä lastenoikeuksien päivänä.

Varsinaisen tietopläjäyksen tarjosi VAUn edustaja Tiina Siivonen, joka esitteli heillä käynnissä olevaa Valtti-toimintaa. Valtti-henkilöt toimivat erityislasten ja -nuorten liikunnallisena personal trainer –tyyppisinä kavereina. Valteiksi koulutetaan opiskelijoita, jotka saavat toiminnastaan Valttina opintopisteitä, mutta toimivat muuten vapaaehtoispohjalta. Tilaisuudessa keskusteltiin, että Valtti-toiminta voisi olla hyvä ponnahduslauta Länsi-Uudenmaan alueelle suunnitellun Nappi-liikuntakummien rekrytoimiseen ja toiminnan aktivoimiseen laajemmallekin Uudellemaalle.  Seuraava Valtti-rekrytointi tulee olemaan maalis-huhtikuussa 2019, joten siihen ehtivät alueen oppilaitokset halutessaan vielä hyvin mukaan.

Nappi-hankkeen tutkimustuloksista Espoon alueelta kertoi Laurean Leppävaaran lehtori Harri Ruoslahti. Menossa Espoossa on nuorten ja toimijoiden haastattelut sekä mediaseuranta siitä, mitä kaikkea on tarjolla alueella erityisnuorille. Ruoslahti kertoi, että tuloksia on odotettavissa joulukuun alussa. Tikkurilan lehtori Milla Ylitalon opiskelijat puolestaan olivat toteuttaneet Halloween-discon Ammattiopisto Liven tiloissa Leppävaarassa. Discoon oli yhdistetty tanssiliikunnan oheen myös toiminnallisia pisteitä mm. tietoisuuden lisäämiseksi terveellisen ravinnon tärkeydestä. Näitä tuloksia tilaisuudessa esitteli Hyvinvointifoorumin puheenjohtajana toiminut Laurean Lohjan yliopettaja Tarja Meristö, joka kertoi myös menossa olevan Nappi-verkkokyselystä. Kyselyn mukaan erityisnuorten liikuntatarjontaan kaivataan monipuolisia, eri taitotasoja ja eri lajeihin aktivoivaa toimintaa, joka on samalla mielekästä liikuntaa, pitää yleiskuntoa yllä ja toivottavasti tuo myös kavereita nuorille. Toimintaa suunniteltaessa on muistettava kuljetukset ja avustajat sekä huolehdittava turvallisuudesta. Nuorten omia toiveita kannattaa kuunnella ja ottaa huomioon haja-asutusalueilla asuvien toiveet ja tarpeet.  Matalan kynnyksen toimintaa kaivataan, liika suorituskeskeisyys voi olla esteenä erityisnuorten integroimiseen tavallisiin ryhmiin.  Osallistuminen ei saisi myöskään olla liian kallista.

Hyvinvointifoorumi päättyi osallistujien yhteiseen tekemiseen toteuttamalla palvelumuotoilun keinoin eri persoonille sopivia tapoja edistää liikuntaa ja liikunnallista elämäntapaa. Tarjolla oli seitsemän erilaista persoonaa palvelumuotoilutehtävän pohjaksi. Osallistujien valitsemat kolme persoonaa olivat haja-asutusalueella tukiasunnossa asuva ujo opiskelijatyttö, peruskouluikäinen down-tyttö sekä asumisyksikössä 20 kehitysvammaisen nuoren ryhmä. Näin tarkasteluihin saatiin mukaan taajama- ja haja-asutusnäkökulmat, mutta myös yksilö- ja ryhmänäkökulmat. Kouluikäisille on eduksi, jos liikuntamahdollisuuksia pystytään tarjoamaan koulussa tai välittömästi koulun jälkeen, jolloin ei tarvita erilliskuljetuksia ja tilatkin ovat entuudestaan tutut. Tukiasunnossa asuvalle taas tarvitaan mahdollisuuksia asunnon läheltä ja asumisyksikössä asuvalle ryhmälle voidaan järjestää toimintaa lähiliikuntapaikoissa ja varmistaa osaltaan liikunnallisen elämäntavan rytmi vertaisohjausta hyödyntäen. Keskusteluissa korostettiin liikunnan ohella laajemminkin nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, johon kuuluvat myös terveellinen ruoka, riittävä uni sekä ystävät ja läheiset.

Seuraavan kerran Hyvinvointifoorumi pidetään Lohjalla Laureassa 16.4.2019 klo 9-12. Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin ja maksuton. Silloin kuullaan lisää Nappi-hankkeessa toteutetuista erityisnuorten kanssa toteutetuista liikunnalliseen elämäntapaan aktivoivista piloteista.

Kirjoittanut

yliopettaja Tarja Meristö, Laurea-ammattikorkeakoulu, Lohja

Nappi-hankkeen starttitilaisuus

Nappi-hankkeen starttitilaisuudessa Laurea-ammattikorkeakoulun Leppävaaran kampuksella 16.5.2018 oli mukana runsas joukko hankkeen toimijoita ja hankkeesta kiinnostuneita. Päivän aikana hanketoimijat tutustuivat hankkeeseen ja toisiinsa sekä ideoivat yhdessä hankkeen tulevaa toimintaa ja yhteistyötä hankkeessa. Projektipäällikkö Anna Sievers esitteli hankkeen tavoitteita ja toimintaa. Hankkeen tutkimusjohtaja Tarja Meristö ja hankeasiantuntija Jukka Laitinen sekä hanketiimin jäsen Harri Ruoslahti vetivät työpajatyöskentelyä, jossa visioitiin hankkeen tulevaisuuden suuntaa ja tavoitteita sekä ideoitiin erilaisia yhteistyön muotoja erityisnuorten liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi.  Uusia konkreettisia yhteistyöideoita syntyi ja ensimmäisten liikunnallisten kokeilujen aloittamista ideoitiin jo syksylle. Tilaisuudessa mukana olleita pyydettiin viemään sanaa Nappi-hankkeesta eteenpäin ja kaikki kiinnostuneet toivotetaan tervetulleeksi mukaan yhteistyöhön.

Nappi-hanke Lohjan Terveydeksi! – Terveys- ja hyvinvointimessuilla

Nappi-hanke oli mukana Terveydeksi! – Terveys- ja hyvinvointimessuilla, jotka järjestettiin Lohjalla ensimmäistä kertaa lauantaina 14.4.2018. Tarkoituksena oli kertoa hankkeesta ja tuoda sille näkyvyyttä. Tässä onnistuttiin hienosti, koska aurinkoinen kevätilma oli saanut ihmiset liikkeelle ja messuvieraita oli runsaasti . Hanke herätti selvästi kiinnostusta ja Napin ständillä kävi 120 kiinnostunutta kuulijaa.

Hankkeesta kiinnostuneiden joukossa oli useita, jotka työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa ja he kertoivat kokevansa hankkeen erittäin tervetulleeksi. He myös kertoivat vievänsä viestiä eteenpäin omissa toiminnoissaan. Tavoitimme myös muutamia kohderyhmään kuuluneita ja heidän reaktiot olivat iloisen positiivisia. Kävipä meitä haastattelemassa myös Länsi-Uusimaa sanomalehti, joka halusi julkaista pienen jutun lehteen. Lapsille ja lapsenmielisille oli ständillä tarjolla Nappi-tikkarit. Tapahtuman avulla saatiin Nappi-hanketta näkyviin Lohjan seudulla ja myös somessa, tapahtumassa polkaistiin käyntiin Napin somekampanja ”tykkää Napista somessa”.

 

 

Tervetuloa mukaan Napin starttitilaisuuteen!

Hankkeen starttitilaisuus järjestetään Laurea-ammattikorkeakoulun Leppävaaran kampuksella (Vanha maantie 9, Espoo, tila 240) 16.5.2018. Tilaisuus on avoin kaikille, joita kiinnostaa erityistä tukea tarvitsevien nuorten terveyden edistäminen ja hyvinvointi.

Tilaisuudessa ideoidaan yhdessä Nappi-hankkeen käytännön toimia ja kehitetään tarjontaa ja toimintatapoja erityistä tukea tarvitsevien nuorten liikunnallisen elämäntavan edistämiseen. Samalla on mahdollisuus tutustua hankkeen kumppaneihin ja päästä kertomaan omista toiveista ja odotuksista hankkeessa.

Tavoitteena on vuosina 2018-2020 toteuttaa yhdessä kumppanien kanssa tapahtumia ja aktiviteetteja, joista kerättävien kokemusten avulla tarjontaa voidaan yhdessä kehittää niin että liikunnasta saadaan osa erityistä tukea tarvitsevien nuorten päivittäistä arkea.

Tilaisuuden ohjelma
8:30  Ilmoittautuminen ja aamukahvit
9:00  Tervetuloa
9:10  Nappi-hankkeen esittely
9:30  Hankekumppanien ja muiden osallistujien esittäytyminen
Ota mukaan jokin kuva tai esine, joka kuvaa edustamaasi toimintaa!
10:15 Työpajaohjeistus ja ryhmäytyminen
10:30 Työpajatyöskentely pienryhmissä: Uudet ideat liikkelle lähtöön!
11:30 Loppusanat ja työpajatyöskentelyn purku
12:00 Tilaisuus päättyy

Tilaisuus on maksuton, mutta osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tilaisuudessa on kahvi-/teetarjoilu sekä pientä purtavaa.

Ilmoittautuminen:
https://elomake3.laurea.fi/lomakkeet/15603/lomake.html

Lisätietoja:
projektipäällikkö Anna Sievers, anna.sievers(at)laurea