Helsinkiläinen startup-yritys Superlaiffi on kehittänyt Sporttifrendi -apin auttamaan liikkumisessa ja liikuntakaverin löytämisessä. Superlaiffi ja Nappi-hanke löysivät toisensa 3AMK -yhteistyön kautta ja päättivät yhdistää voimansa. Loppuvaiheen kehityksessä oleva applikaatio muokataan erityistarpeita omaaville käyttäjille sopivaksi ennen kesäkuussa alkavaa beta-testausvaihetta. Beta-vaiheen aikana ratkaisu tuodaan markkinoille ennakkoon testattavaksi ja appia kehitetään käyttäjien haluamaan suuntaan.
“Tunnistin heti, että Superlaiffi on nyt tehnyt sellaisen ratkaisun, joka meiltä puuttuu”, kertoo hankkeen alulle pannut Laurean yliopettaja Tarja Meristö Laureasta . “Olemme kaksivuotisen tekemisen aikana huomanneet,
kuinka vaikeaa on yhdistää liikuntakavereiksi sopivat tahot ja tukea tarvitsevat nuoret. Olen todella onnellinen, että yhteistyö saatiin käynnistettyä näinkin loppuvaiheessa ennen julkaisua.”
“Sporttifrendin elementit ja sanoitus oli jo valmiiksi selkeästi ymmärrettävää, innostavaa ja konkreettista myös meidän erityisnuorille”, iloitsee Nappi-hankkeen projektipäällikkö Heidi Jokinen.
Kesäkuussa julkaistu beta-vaiheen Sporttifrendi-niminen appi on käyttäjälle maksuton. Eri ominaisuuksien avulla pidetään yllä aktiivista elämää. Appi löytää sekä sopivan liikuntakaverin, että palkitsee aktiivisia käyttäjiä apin omalla palkitsemisjärjestelmällä. Apin avulla kuka tahansa voi luoda liikuntakutsun, sekä löytää liikunnallista seuraa itselleen sopivana ajankohtana omalta lähialueeltaan oman kunnon mukaan.
Yhteistyön aikana halutaan erityisesti testata, saadaanko digitaalisen ratkaisun ja yhteisen tekemisen avulla lisää vapaaehtoisia kiinnostumaan erityistarpeita omaavien kanssa liikkumisesta.
Yhteistyö alkoi 10.5.2020 kuukauden kestävällä Unelmien liikuntapäivän haasteella, johon osallistui runsaasti liikkujia.
Lisätietoja:
Heidi Jokinen / projektipäällikkö Nappi-hanke
heidi.jokinen@ laurea.fi / www.nappihanke.fi
Arla Joensuu / Sporttifrendi
Jätä kommentti